MUUT LASTENSUOJELUN PALVELUT
VALVOTUT TAPAAMISET
Vantaan yksikössämme on mahdollisuus toteuttaa valvottuja ja tuettuja tapaamisia. Tarkoituksena on, että lapsi voi tavata vanhempiaan turvallisesti. Lisäksi on tärkeää, että lapsen ja vanhemman kohtaamisesta syntyy positiivinen tapahtuma. Tällöin lapsen on helpompi asettua esim. sijaishuoltoon ja vanhempien on helpompi hyväksyä käsillä oleva tilanne.
Toistaiseksi voimme tarjota valvottuja tapaamisia ainoastaan päivisin.
Lisätietoja palvelusta antaa Raija Palmu.
THERAPLAY
Kenelle
Lastensuojelun avo- ja sijaishuollon asiakasperheille, sijaisvanhemmille ja perheille joissa on adoptoituja lapsia.
Tavoitteet
Theraplay-terapia on vuorovaikutuksellinen, leikkisä lyhytterapia joka pyrkii vahvistamaan lapsen ja tämän hoitajan välistä kiintymyssuhdetta, lapsen tervettä itsetuntoa ja kykyjä toimia sosiaalisissa suhteissa. Tavoitteena on luoda positiivisia kohtaamisen hetkiä, joissa tapahtuu korjaavia ja uudelleen yhteyden synnyttäviä kokemuksia. Sitä käytetään hyvin monimuotoisesti erilaisten varhaisvaiheiden kehityksellisten ongelmien mm. syömis ja unihäiriöt, vuorovaikutushäiriöiden ja emotionaalisten häiriöiden, käyttäytymisen ja hallinan säätelyn, sekä traumaperäisten sopeutumishäiriöiden ja kiintymyssuhdeongelmien (sijaishuolto, adoptiolapset) hoidossa.
Kesto keskimäärin
Theraplay on lyhytterapia, jonka istuntojen määrä vaihtelee noin 10-20 kertaan. Terapian päätyttyä voidaan pitää vielä joitain seurantakäyntejä.
SIJAISPERHEIDEN KASVURYHMÄT
Ihan iholla-kasvuryhmät sijaisvanhemmille käynnistyvät keväisin ja syksyisin. Lisäksi järjestämme kasvuryhmiä lerimuotoisina.
Ottakaa yhteyttä, niin lähetämme teille mieluusti tarkan ohjelman sekä edellisten kurssien kurssi- ja leiripalautteet.
ENNALTAEHKÄISEVÄ LASTENSUOJELU
Palmukoti on kehittänyt uuden tavan lasten ja nuorten auttamiseksi jo varhaisessa vaiheessa. Palmukodin ennaltaehkäisevä lastensuojelu yhdistää perhetyön, nuoren omien voimavarojen tukemisen sekä palvelujen verkostoinnin uudella tavalla. Ennaltaehkäisevä lastensuojelutyö on kehitetty useiden alan ammattilaisten kanssa. Työmenetelmä on saanut kiitosta sekä asiakasperheiltä että sosiaalityöntekijöiltä.
Ennaltaehkäisevällä työllä on tarkoitus puuttua nuoren ja perheen tilanteeseen jo varhaisessa vaiheessa. Palvelu sopii hyvin myös nuoren tilanteen kartoittamiseen tai tilanteeseen, jossa huostaanotto ei tule kysymykseen. Lisätietoja palvelusta antaa Anton Palmu.
LEIRIT
Leirimme pyörivät koko vuoden. Kesäsin järjestämme lisäksi teemaleirejä erityisryhmille. Tarkemmat leiriesitteet saat pyytämällä sähköpostiisi.

