ylakuva

ARVOT

Palmukodin tavoitteena on tarjota yksilöllistä hoitoa ja kasvatusta huostaanotetuille lapsille ja nuorille. Hyvä hoito lähtee aina sisältäpäin. Päämääränä on, että lapset voivat hyvin. He oppivat tuntemaan vahvuutensa ja kykenevät pärjäämään ongelmiensa kanssa. He oppivat suunnittelemaan tulevaisuuttaan ja rakentamaan itselleen hyvä elämän.

Palmukodin toimintamalleja ja menetelmiä ohjaavat yhteiset arvot. Ne ovat:

YKSILÖLLISYYS: Jokainen ihminen, niin lapsi kuin aikuinenkin, on oma arvokas persoonansa. Jokaisella ihmisellä on omat vahvuutensa, tavoitteensa ja haaveensa, joita tulee kunnioittaa. Jokaisella on oikeus turvallisuuteen ja mielipiteeseen.

OIKEUDENMUKAISUUS: Jokainen yksilö on keskenään tasa-arvoinen. Jokainen yksilö on myös vastuullinen niin itseään, toisia kuin ympäristöäänkin kohtaan.

AVOIMUUS: Luottamus syntyy avoimuudesta ja rehellisyydestä. Siitä kumpuaa myös aito läsnäolo ja välittäminen.

Ympäristöstä Palmukodissa pidetään huolta kierrättämällä niin paperit, tölkit, purkit kuin kompostijätteetkin. Ekologisilla kulutusvalinnoilla olemme kaikki rakentamassa parempaa huomista myös ympäristölle.

Palmukoti toimii myös WWF:n sademetsäkummina.